Vettä sato ja oli pimeetä, olosuhteet ei ollu parhaat mahdolliset.

Pennillä jatkuu kaavion kokoaminen. Alotettii näyttämällä palkkapurkki, josta jatkettii suoraan seuraamiskaavion pitkälle suoralle. Jätetään jonkun aikaa pois alottavat perusasennot, joissa ääni helposti aktivoituu. Takas tullessa nopeusvaihdot joissa ääni tuleekin esille. koppiin häpeämään. Pennin hiljennyttyä alotetaan uudestaan pitkäsuora, ja edellinen toistuu.
Onneks Hansu tajus että seurautan koiraa suoraan palkkaa kohti. Seuraamislinjan muutos autto asiaa kummasti. Pennillä otettiin seuraamista kolmessa erässä, aina välissä autoon ja toinen koira kehiin. Positiivista ettei Pennillä "päälevinny" vaikka välissä treenattiin muitakii. Hansu käytti naksua koko seuraiilun ajan.

Spiidille tosi huono keli, meikän hienohelma. Spiidin kans pitää muistaa ettei ala edes vaatimaan hienoja istumisia ja maahanmenoja märkään maahan. Hommasta ei meinannu tulla mitää ennen kun mentii katoksen alle kuivalle laatalle. Tehtiin jonkun verran nakkiseuraamista, pysähtymisiä, sivulletuloja ja maahanmenoja. Sujuu kuivalla maalla. Treenattiin myös yhdistelmää tänne-eteen istumaan.

Nemo ei onneks kelistä välitä. Nakkiseuraaminen oli melko sujuvaa, joitain irtaantumisia/ keskittymisen herpaantumisia. Nätti perusasento. Maahanmeno aivan vaiheessa, ei yhdistä liikettä käskyyn. Vetää luoksetulossa istumisen vähemmän vinoon kun edellisessä treenissä.