Pitkästä aikaa kentälle ja tottakai pakkasta noin -10. Melko kylmä.

Pennin kanssa keskityttiin taas jonkinlaisen tauon jälkeen hiljaa oloon. Alun jollotuksesta huolimatta jakso skarpata jonkuu aikaa. Mentii hiljaa jonkinlainen seuraamiskaavio, josta perusasennon kautta palkalle. Sitte liikkeestä istuminen, minkä teki mukavan nopeasti. Sittepä petti pää ja jäähylle. Hetken kun rauhotuttii nii lyhyen hiljasen seuraamisen jälkee taas perusasennon kautta palkalle. Eikä muuta tällä kertaa.

Spiidi kävi seuraamassa, eipä ollu kovinkaa nättiä. Paikan pitäminen hankalaa, seilaa. Maahanmenoja otettiin ihan paikallaan kun maa oli niiiiin kylmää että johan napa jäätyy pikku koiralta. Luoksetulo alkaa näyttää siltä että tietää mitä tekee. Ja autoon lämmittelemään.

Nemon päivän teema oli henkilöryhmä kun löyty läjä kylmän kohmettamia ihmisiä. Nemon suoritus oli oikein mallikelponen. Piti hyvin paikkansa eikä ollu kiinnostunnu ihmisistä. Otettiin useampi rundi eikä jätkällä ote herpaantunut. Viimeseks luoksetulo, joka vaatii vähän treenausta.