Voihan nenä...

Kyllä koirien treenaminen on vekkulia touhua. Viimeset hakutreenit oli tyyliä aivot narikkaan ja menoksi elikkäs tuli tehtyä kaikki virheet mistä muita varottelee. Tosin hyvä et tuli tehtyä ne treeneissä, toivottavasti en toista kisoissa.

Jos ohjaajan touhut jätetää omaan arvoonsa nii koira toimi kohtuu hyvin. Kolmesta valmiista äijästä yhden näyttö meni mönkään, johtuiko ohjaajan toimista vai hankalasta maastosta... ei voi tietää. Viimesen äijän paikantamisessa teki hartaasti töitä ja suoriutu onnistuneesti.

Pennillä on tottista paukutettu ihan urakalla. On välillä oikein miellyttävää, välillä vähän äänekkäämpää. Kun ääntä ollu liika on apu toimittannu koiran pois ohjaajan lähipiiristä. Penni vaan on nopea turtumaan tälläsiin touhuihin, niinkun nytkii. Onneks hiljaa -käsky on hiljalleen uponnu neitosen jakeluun.

Muuten tottis on ollu ihan mukavalla mallilla.

Poikien tottiskii alkaa muotoutua pikku hiljaa. Nemo tarvii edelleen paljon häiriötreeniä, menee alusta jonkun aikaa ennen kun pystyy keskittymää mut tekee nätisti kun pääsee vauhtiin.

Kumpaisellakii jätkällä alkaa jäämään käsiapu pois maahanmenosta, olikii melko tiukassa. Siinäkii asiassa ohjaaja olis voinnu jo aikasemmin ajatella apujen pois jättämistä.